torstai 25. kesäkuuta 2015

Synteettinen kesä

Kalenteriin tuli hiukan täydennystä: tämän viikon lauantaina soitan Savonlinnassa Galleria Ars Novassa ja noin kuukauden päästä Kuopion Humu-klubilla. Kesän esiintymiset teen kokonaan yksin, taustayhtyeeni on ansaitulla kesälomalla. Myös syyskuulle tuli pari esiintymistä loistavan Zer0es-yhtyeen seurassa. Viime viikkoina olen pysynyt kiireisenä Korg EMX-1 -syntetisaattoria ohjelmoidessa. Väline saa hoitaa tulevilla keikoilla soittamisen puolestani.

Fanipoika, ER-1 ja Microkorg, 2014.
Kuva nähtävissä kokonaisuudessaan
Kompakti ry:n FB-sivulla
Yritän olla tietenkin matkimatta liikaa John Mausin hypnoottista yksityiskaraokea tai keitään muitakaan inspiroivia ikätovereitani. Keikoilla soitan edelleen futuristisesti muotoiltua "lentävä V" -kitaraa, tai ainakin pidän sitä koristeena, koska ilman instrumenttia esiintyminen saattaisi johtaa villiin teknotanssiin, jota sain ihailla vuonna 2013 eräässä Minä ja Ville Ahonen -yhtyeen konsertissa. Myös Maus näyttää enemmän kirjastonhoitajalta kuin rockmuusikolta, ja käyttää kaikua laulussaan. Hänkin näyttää tykästyneen vaaleansinisiin kauluspaitoihin.

Laulusignaalin voimakas kaiuttaminen delay-efektillä on jotain, johon tutustuin teini-iässä Circlen, ja siitä ehkä neljä tai viisi vuotta myöhemmin Riston keikalla. Ennen näitä keikkoja luulin pitkään, ettei niin saa tehdä. Risto oli niin hyvä, etten uskaltanut räikeän vaikutteiden imemisen pelossa kuunnella artistin ensimmäistä levyä ennen kuin olin julkaissut oman Eläin-yhtyeeni levyn vuonna 2010. Kutsuin protoilu-projektin ensimmäistä keikkaa itsenäisyyspäivänä 2014 "kokeelliseksi tulevaisuuden kansanmusiikiksi" ja olin varma, että olin keksinyt termin itse. No, en ollut. On niin monta tapaa ottaa vaikutteita, eikä sitä yleensä edes tajua.

Ja hei, kasettia on vielä jäljellä muutamia kappaleita. Se löytyy tätä nykyä myös Levykauppa Äxän valikoimista.

Ei muuta. Nähdään keikoilla, toverit.

höpö-Torvinen